Koska meillä jokaisella on oikeus hyvinvointiin ja turvallisuuteen

Olen ääni kaikille heille, jotka ovat joutuneet taistelemaan lapsensa tai läheisensä hyvinvoinnin puolesta. Olen ääni myös kaikille heille, jotka ovat hakeneet itse apua, mutta tuntevat, etteivät ole sitä saaneet ainakaan siinä ajassa ja tavalla kuin olisivat tarvinneet. Ennen kaikkea olen ääni niille pienille, jotka olisivat ansainneet saada apua. 

 

Vaaliteemat

Talous

Jotta Suomi pysyy hyvinvointivaltiona, meidän on turvattava kestävä talous myös tuleville sukupolville. Suomi velkaantuu sellaisella nopeudella, että on vastuutonta jättää tällainen taakka maksettavaksi heille. Tasapainotetaan julkista taloutta nostamatta kokonaisveroastetta. Vahvistetaan talouskasvua ja luodaan uusia työpaikkoja, lisätään tuottavuutta yksityisellä ja julkisella sektorilla.

Lapset, nuoret ja perheet

Lasten ja nuorten hyvinvointi, lapsen oikeudet ja lapsistrategia on toteuduttava muuttuneen ja epävakaan maailman keskellä. Usein siinä vaiheessa, kun lapsi tai lapsiperhe vihdoin ohjautuu pakosta avun piiriin, ovat arvet päässeet jo syntymään. Meidän on panostettava ennaltaehkäiseviin matalan kynnyksen palveluihin, niin lapsissa, lapsiperheissä kuin kenen tahansa hoidossa.

Turvallisuus

Suomen turvallisuustilanne on muuttunut. Nato-jäsenyys on saatettava onnistuneesti päätökseen. Maanpuolustuksen lisäksi on panostettava myös sisäiseen turvallisuuteen, mikä tarkoittaa, että poliisin resurssit on vihdoin turvattava. Myös jengiytymisen muodostuminen on vakava ja todellinen uhka, mikä tarvitsee nopeaa reagointia. Hälyttävää on myös, että Suomessa joka neljäs lapsi kokee väkivaltaa ja kriisien myötä ongelmat ovat ainoastaan kasvaneet. Yhdenkään lapsen tai perheen ei kuulu elää pelossa.

Toimiva sote

Peruspalvelut on saatava toimimaan. Näin ei tällä hetkellä ole. Sote-alalla on valtakunnallisesti suuri henkilöstöpula, ikääntyvä väestö, pitkät, kasvavat mielenterveyspalveluiden jonot ja vahvasti oireilevat lapset sekä nuoret. On tärkeää, että sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjät saavat palveluita vaivattomasti juuri silloin, kun niitä tarvitsevat. Jokainen ansaitsee arvokkaan ikääntymisen ja hyvän hoivan. Hyvinvointialueita ei myöskään tule yhdistää liian matalalla kynnyksellä.

Jokaisella meillä on oikeus hyvinvointiin ja turvallisuuteen

”Olen Karita Kaita, pienten lasten äiti, yksinhuoltaja, lapsen oikeuksien lähettiläs ja startup-yrittäjä. Toimin tällä hetkellä  kaupunginvaltuutettuna, hyvinvointialueen aluehallituksen jäsenenä, Kasvatus- ja koulutuslautakunnassa sekä Unicefin Lapsiystävällinen kunta -mallin kaupunginvaltuuston edustajana. Olen ehdolla eduskuntaan puhtaasta rakkaudesta Itä-Suomeen, maakuntaamme ja sen ihmisiin. Nyt jos koskaan, tarvitsemme järkevää päätöksentekoa.”

Toivon, että olet kanssani samaa mieltä, ettei lapsista, hyvinvoinnista tai turvallisuudesta tule säästää. Viimeisten vuosien kriiseillä on ollut negatiivinen vaikutus hyvinvointiimme, mutta erityisesti näin on käynyt lasten ja nuorten kohdalla. Tilannetta voi pitää erittäin vakavana.

Olen lähtenyt politiikkaan, koska jokainen lapsi tarvitsee hyvinvoivan ja turvallisen lapsuuden. On kannettava vastuuta tulevaisuudesta ja ymmärrettävä kuinka nyt tehtävät päätökset vaikuttavat ratkaisevasti tulevaisuuden yhteiskunnan hyvinvointiin ja talouteen. Lapsuuden vaurioituminen heijastuu läpi lapsen elämän ja vaikuttaa suoraan yksilön hyvinvointiin, terveyteen ja jopa toimintakykyyn. Meillä ei ole varaa menettää enää yhtään lasta tai nuorta syrjäytymiselle, mielenterveysongelmille, päihteille tai rikoskierteelle. Toimenpiteitä on tehtävä välittömästi. Me tarvitsemme toimivat palvelut, tukea perheisiin, kouluun, lastensuojeluun, turvallisuuteen ja poliisiin.

Maamme velkaantuu nopealla tahdilla ja seuraavat vuodet tulevat olemaan haastavia. Korot ja elämisen hinta nousevat vauhdilla ja ihmisten hätä kasvaa päivä päivältä enemmän. Pidän erittäin tärkeänä, että päättäjäksi valitaan aidosti hyviä, ammattitaitoisia ihmisiä, joilla on taloudellisen ymmärryksen lisäksi myös ymmärrystä nykypäivän haasteista, lapsista, koulumaailmasta, yrittäjyydestä sekä sote-alan ongelmista. Sen lisäksi heillä on oltava ennen kaikkea sydäntä ja ymmärrystä inhimillisyyteen, kun päätetään meidän tavallisten ihmisten asioista ja ongelmista. On oltava tahtoa puolustaa myös heitä, jotka eivät pysty itseään puolustautumaan, sillä yhdenkään ihmisen ei kuulu jäädä ilman hoitoa ja turvaa. Apua on saatava iästä tai asuinpaikasta riippumatta.

Olen kiitollinen, jos saan olla sinulle töllainen henkilö.

– Karita 

Sote ja elinvoimainen Itä-suomi

”Mielestäni myös yksi sivistyksen tärkeä perusta on pitää huolta kaikista heikoimmassa asemassa olevista. Jotta pystymme tekemään tämän ja säilymään hyvinvointivaltiona, on Suomen talous saatava kuntoon. Nyt jos koskaan, tarvitsemme järkevää päätöksentekoa.”

Työskentelen hyvinvointialueemme aluehallituksessa ja soten haasteet niin alueellisella kuin valtakunnallisella tasolla ovat tuttuja. Haluan olla henkilö, joka toimii asukkaiden parissa ja heidän äänenään. Asiat on kerrottava suoraan ja ymmärrettävästi. Luulen, ettei kaikilla asukkailla ole välttämättä selvää käsitystä hyvinvointialueiden kokonaisuudesta. Edessämme on tulevina vuosina suuria sote-haasteita. Jos hyvinvointialueemme ei pysy budjetissa, ajaudumme arviointimenettelyyn. Tällöin hyvinvointialueemme riski joutua yhdistetyksi viereiseen alueeseen on suuri. Tämän seuraamukset olisivat mittavat maakuntamme elinvoimalle, yrityksille ja pidemmällä tähtäimellä jopa turvallisuudelle. Itä-Suomi on ehdottomasti pidettävä elinvoimaisena ja asuttuna. Tästä syystä on tärkeää, että saamme sellaisia edunvalvojia, jotka aidosti välittävät Pohjois-Karjalasta, sen asukkaista ja heidän hyvinvoinnistaan.

Luottamustoimet

  • Kaupunginvaltuutettu
  • Hyvinvointialueen aluehallituksen jäsen
  • Kasvatus- ja koulutuslautakunta, jäsen
  • Unicef – Lapsiystävällinen kunta -mallin valtuustoedustaja
 
  • Maakuntavaltuusto, varajäsen
  • Kaupunginvaltuuston vaalilautakunta, varajäsen
  • Joensuun seudun Omaishoitajien hallituksen jäsen
  • Josna hallituksen jäsen
  • Joensuun Kokoomus ry, puheenjohtaja
  • Kokoomuksen Jns Kunnallisjärjestö ry, hallitus
  • Kansallisen Sivistysliiton Joensuun Opinto- ja Kulttuuriyhdistys ry, hallitus

”Kun asioita tekee aidosti ja rehellisesti rakkaudella, on merkitys niiden ajamiseen erilainen. Rehellisyys on itselleni perusarvo, jonka puolella seison.”

Karita Kaita, Leijonaemo

Minua voi kuvailla monella asialla, mutta kuvaavin niistä on leijonaemo. Olen 39-vuotias pienten lasten yksinhuoltaja, lapsen oikeuksien lähettiläs ja startup-yrittäjä. Toimin tällä hetkellä kaupunginvaltuutettuna, hyvinvointialueen aluehallituksen jäsenenä, Unicefin Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmän valtuustoedustajana sekä kasvatus- ja koulutuslautakunnassa.


Annoin aikoinani äänestäjilleni lupauksen, että tulen ajamaan aina lapsen oikeuksia, hyvinvointia sekä lapsen ja nuoren edun toteutumista kaikessa päätöksenteossa.

karita kaita ehdolla eduskuntaan